Tulosta

Kolmiorimakate

Kolmiorimakate on perinteinen kateratkaisu, jota käytettiin aikaisemmin paljon, koska kuumabitumityöt olivat hankalia ja toisinaan liian palovaarallisia. Lisäksi ei ollut käytössä toimivia kylmäliimoja bitumikermien liimaukseen.

Oli tarkoituksenmukaista nostaa sauma kolmiorimojen avulla ylös, jolloin vesi valuu katolta niiden välissä pois rasittamatta normaaliolosuhteissa juuri lainkaan saumoja. Kolmiorimakate perinteisesti tehtynä on kuitenkin ns. epäjatkuva kate, jonka saumat eivät kestä vedenpainetta.

Kaltevuudet ja aluskermi

Perinteisen kolmiorimakatteen minimikaltevuus on 1:3. Siinä ei käytetä aluskermiä muualla kuin sisätaitteissa.

Perinteisestä kolmiorimakatteesta poikkeavia ratkaisuja käsitellään tämän sivun lopussa erikseen.

Räystäät

Alaräystäillä suositellaan käytettäväksi tippapeltiä, jonka päälle liimataan yleensä puolikas (35 cm leveä) normaalikermistä räystään suuntaisesti ja naulataan yläreunastaan aluslaudoitukseen.

Päätyräystäillä voidaan käyttää tippapeltiä tai ne voidaan korottaa esim. kolmiorimalla tai viistetyllä laudalla (tai soirolla).

Tippapeltiä käytettäessä päätyyn asennettava reunimmainen kermi leikataan tippapellin ulkotaitteen mukaisesti ja liimataan tippapeltiin. Korotettaessa räystästä kermi taivutetaan päädyn yli ns. tulvakermiksi ja päälle asennetaan erikseen mitoitettu räystäspelti.

Perinteinen kolmiorimakate

Kolmiorimakaton kermileveys on yleensä 70 cm. Suurilla kattopinnoilla voidaan käyttää myös leveämpää kermiä, jolloin on varmistettava kermin kiinnitys kattopintaan myös rimojen välistä esim. pisteittäisellä bitumiliimauksella.

Käytettäessä 70 cm levyistä kermiä rimojen etäisyys toisistaan on n. 67 cm.

Rimojen yläpäät jäävät n. 17 cm harjalta ja alapäät tulevat n. 10 cm räystäälle asennetun vaakakaistan päälle. Molemmat päät viistetään n. 20 cm:n matkalta.

Rimojen väliin asennetaan bitumikermi, jonka yläpää ulottuu harjalle ja alapää 15 cm räystäskermin päälle. Kermi naulataan yläreunastaan harjalle ja sivut kolmiorimoihin. Alapää liimataan räystäskermin päälle ja samalla peitetään sen naulaukset.

Kolmiorimojen päälle naulataan 10 cm kermikaistat peittämään kermien saumat. Kaistojen päät liimataan. Perinteisen kolmiorimakatteen tiiveyttä voidaan parantaa tiivistämällä kolmiorimojen päälle asennettavien kaistojen ja varsinaisten kermien välinen sauma kumibitumimassalla.

Sisätaitteet

Kolmiorimakatteen, kuten muiden bitumikatteiden asennus aloitetaan aina sisätaitteista. Aluksi sisätaitteen pohjalle asennetaan 1 m:n levyinen aluskermi taitteen suuntaisesti. Se kiinnitetään naulaamalla reunoista 10 – 20 cm:n välein. Sen jälkeen sen päälle asennetaan 70 cm leveä pintakermi ja sitten alaräystäille pintakermikaistat.

Harja

Lopuksi harjalle liimataan harjakaista, joka on yleensä normaalikermin puolikas. Se liimataan harjan molemmin puolin tiiviisti ja samalla peitetään kolmiorimojen välissä olevien kermien yläpään naulaukset. Valmiissa katossa naulauksia näkyy ainoastaan kolmiorimoissa.

Läpivientien tiivistykset

Pienet ja poikkileikkaukseltaan pyöreät läpiviennit (kuten esim. viemärin tuuletusputki) tiivistetään EPDM-kumisilla joustavilla läpivientitiivisteillä, jotka kiinnitetään valmistajan ohjeen mukaisesti mekaanisesti alustaan. Bitumikermit leikataan läpiviennin mukaisesti ja liimataan koko laipan alueelta huolellisesti.

Savupiiput ym. neliskanttiset hormit ja vastaavat tiivistetään käyttämällä samasta kermistä ohjeen mukaan leikattuja kermipaloja, joiden yläreuna nostetaan 300 mm kattopinnasta piipun varteen ja kattopinnalle kermin reunojen tulee ylettyä n. 200 mm.

Kyseisessä rimavälissä eristys tehdään ensin piipun yläreunan tasalle, minkä jälkeen asennetaan tiivistysosat. Ensin tehdään alareunan ylösnosto, sitten molemmat sivut ja viimeksi piipun yläpuoli. Siellä kermin kautta voidaan kattopinnalla ulottaa tarvittaessa pidemmällekin 200 mm, joissain tapauksissa jopa harjalle asti.

Normaalikermien asennusta jatketaan siten, että piipun yläpuolen tiivistyspala jää yläpuolelle asennettavien kermien alle. Harjalla sijaitsevan piipun tiivistykset tehdään viimeiseksi harjakaistan asennuksen jälkeen.

”Nykyaikaiset” kolmiorimakatteet

Kolmiorimakatteita halutaan välillä tehdä loivemmillekin katoille kuin 1:3. Tällöin seuraavat seikat tulee huomioida suunnittelussa:

  • sellaisenaan perinteistä kolmiorimakattoa ei voi käyttää loivemmilla kuin1:3 kaltevuuksilla, vaan on käytettävä kaksikerrosratkaisua
  • suunnitteluvaiheessa on huomioitava kermileveydet, saumojen sijainti ja limitykset (esim. aluskermin saumat saattavat näkyä joissain olosuhteissa)
  • työssä suositellaan käytettäväksi ammattitaitoista eristysurakoitsijaa
  • työ on yleensä tulityötä, jolloin tekijöillä tulee olla voimassa oleva katto- ja vedeneristysalan tulityökortti ja kohteessa tulityölupa
  • normaalia puista kolmiorimaa ei suositella asennettavaksi kermien väliin lahoamisvaaran vuoksi