Käännetyt katot
Käännetyissä rakenteissa kallistukset tehdään valmiiksi kantavaan rakenteeseen. Vedeneristeet asennetaan suoraan kantavan rakenteen päälle. Tällöin vedeneristys toimii myös höyrynsulkuna.
Vedeneristyksen päälle asennetaan lämmöneriste ja sen päälle suodatinkangas. Päällimmäiseksi tulee pintakerros, jonka paino riittää pitämään lämmöneristeet paikoillaan: singeli, betonilaatat tms.
Lämmöneristeen pitää olla kosteutta, vedenpainetta, mekaanista rasitusta ja pakkasta kestävää. Se ei saa vettyä eikä menettää lämmöneristyskykyään eri olosuhteissa. Pyrkimyksenä on, että suurin osa sadevedestä poistuu rakenteen yläpintaa pitkin. Vettä ei siis ohjata vedeneristykseen asti.
Lämmöneristeen alla olevan vedeneristyksen päällimmäisenä kerminä suositellaan käytettäväksi sirotteellista kermiä, jolloin varmistetaan lämmöneristekerroksen läpi päässeen veden poistuminen rakenteesta.
Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää alapinnastaan uritettuja lämmöneristyslevyjä tai vedeneristeen päällä suodatinkangasta tai salaojamattoa.
Käännetty rakenne on monessa mielessä ihanteellinen: höyrynsulusta tulee aina kunnollinen ja vedeneristeet ovat suojassa jäätymiseltä, mekaanisilta rasituksilta, auringon säteilyltä, ilmansaasteilta ja muilta rasituksilta.
Toisaalta on huomioitava, että käännetty rakenne on yleensä hankalampi korjattava kuin muut rakenteet ja siksi sen toteutus vaatii suurta huolellisuutta ja hyvät suunnitelmat.
Käännetyn rakenteen yksityiskohtia on käsitelty tarkemmin kohdassa Liikennöidyt tasot, pihakannet ja terassit.



